Hei vaan blogin lukijat!
Tällä kertaa kirjoitan erittäin tärkeästä asiasta, jonka olen itse huomannut ja monia vanhempia ajajia on ruvennut häiritsemään myös todella paljon. Nyt puhumme siis niin sanotuista parkkien säännöistä. Monet ovat ihmetelleet esimerkiksi sitä, miksi skeittarit tai BMX-ajajat eivät tykkää yhtään scoottaajista. Suurin syy tähän on se, että keski-ikä scoottauksessa on hyvin pieni ja monet juuri aloittaneet extreme-harrastajat eivät välttämättä tiedä, miten parkilla tulisi toimia. Tästä johtuen moni ei ota muita tarpeeksi huomioon ja tästä syystä ovat usein muiden edessä tai etuilevat jonossa.
Nyt olisikin aika vähän valaista scoottaajia muutamilla perussäännöillä, joita kannattaa noudattaa parkeissa:
1. Kaikkein tärkein sääntö on se, että pyri kunnioittamaan muita ja ota heidät huomioon
lajista riippumatta! Jos sinulla on joku tietty temppu, jonka haluat oppia ja se vaatii useamman yrityksen, et voi jäädä yhteen tiettyyn paikkaan hinkkaamaan temppua monta kertaa putkeen. Parkilla voi olla muita ihmisiä, jotka myös haluavat tehdä temppuja kyseisessä paikassa. Muista aina katsoa ympärillesi, sillä parkeilla voi tehdä paljon erilaisia linjoja. Koskaan ei tiedä, mitä toinen on keksinyt, joten kaikki eivät mene samaan suuntaan ja samasta kohdasta kuin sinä. Älä myöskään lähde tekemään temppuasi ennen kuin olet katsonut, ettei joku ole jo ottanut vauhteja siihen paikkaan, mihin itse olet menossa. Näissä tilanteissa tulee eniten turhia yhteentörmäyksiä. Muista siis odottaa omaa vuoroasi. Lisäksi siloin kun itse et tee mitään temppuja, älä jää istumaan keskelle parkkia jonkun obstaakkelin päälle. Joku saattaisi haluta tehdä temppuja juuri siihen.
2. Parkeilla hyviin tapoihin kuuluu myös muutama herrasmiessääntö. Jos joku saa sellaisen tempun päälle, jota hän on kauan yrittänyt, sai sen tehtyä hienosti tai temppu on muuten vaan törkeen kova, on silloin syytä antaa kunnioitusta kyseiselle ihmiselle esimerkiksi taputtamalla tai tekemällä ääntä laudalla. Tässäkin kohtaa kohtaa painotan sitä, että kunnioitusta tulee antaa kaikille lajiin katsomatta! Sama koskee myös sitä, että jos joku kaatuu ja lauta/pyörä lentää johonkin pitkälle, on kohteliasta viedä lauta/pyörä omistajalleen jos itse olet paljon lähempänä. Esimerkiksi skeittareilta saattaa välillä lähteä lauta alta ja dekki voi karata todella pitkälle. Siinä vaiheessa voitte helposti jeesata kaveria "hädässä" ja viedä dekin omistajalleen.
3. Älkää huudelko, haukkuko tai muuten aiheuttako muissa pahennusta kun olette parkeilla. Joskus kuulee ihme huutoja varsinkin eri extreme-lajien harrastajien välillä. Aivan turhaa semmoinen. Kukaan ei tule saamaan toisen kunnioutusta huutelemalla. Sinua kohtaan käyttäydytään juuri niin kuin sinä käyttäydyt muita kohtaan.
4. Curbien, reilien tai muiden vahauksesta sellaista, että jos sinulla ei liu jokin temppu, toisella se saattaa liukua liikaakin. Älä siis suin päin mene vahaamaan jokaista ledgeä täyteen kynttilää, sillä silloin saatat vain aiheuttaa loukkaantumisia muille harrastajille. Mielummin vahaa vain oman lautasi pohja.
5. Tämä kohta koskee runeja/laineja, joita parkeilla vedetään. Esimekkinä toimii hyvin miniramppi. Kun yksi ihminen lähtee miniin, hän saa vetää settiä siellä niin pitkään kuin hän kaatuu, lopettaa runin tai vauhdit loppuvat. Muistakaa myös se, että mm. minin sekä muiden hyllyt ja kulmaraudat on pidettävä vapaina. Kukaan ei pysty vetämään miniä, jos porukka on valmiiksi odottamassa siinä putken päällä. Lisäksi hyvänä esimerkkinä Savelan mini. Vaikka minissä on korkeampi sekä matalampi puoli, on se silti samaa obstaakkelia. Jos joku ajaa miniä toisessa päässä, ei sinne mene kukaan muu ajamaan edes toiseen päähän. Sama homma koskee sitä jos lähtee vaikkapa toisesta päästä parkkia, vetää ensin pyriksestä jonkun tempun, tekee ditsissä tempun ja viimeiseksi vetää vielä vaikkapa hänkän. Ensimmäisellä vauhdinottajalla on siis etuajo-oikeus suorittaa oma linjansa loppuun ja siihen ei saa mennä väliin. Muistakaa katsoa tarkkaan, onko joku tekemässä vain yhtä temppua vai jatkaako hän johonkin suuntaan tarkoituksenaan tehdä lisää. Sen takia ei kannata heti lähteä jonkun perään, vaan rauhassa antaa sitä tilaa muille. Kokonaisuuden ymmärtäminen on tärkeää!
Tässä nyt oli muutama perussääntö, joita noudattamalla yhteiselo kaikkien kanssa tulisi onnistua. Ikinä ei voi painottaa liikaa toisten huomioimista, sillä kukaan ei halua törmäillä toistensa kanssa ja näin loukkaantua. Älkää siis ajako "silmät kiinni" parkilla vaan katsokaa, koska voitte temppua lähteä yrittämään ja odottakaa omaa vuoroanne. Muistakaa kunnioittaa myös muita extreme-lajejea, sillä jokainen tulee sinne parkille aivan varmasti samasta syystä: He nauttivat siitä hommasta mitä tekevät. Jos joku tykkää skeitata tai ajaa BMX:llä, se on hyvä juttu. Itse olen valinnut omaksi lajikseni scoottauksen ja nautin siitä paljon. Tiedän, että jokainen muukin nauttii omasta lajistaan aivan varmasti yhtäpaljon.
Pakko lisätä loppuun vielä yks kommentti jonka sain tossa viime kesänä eräältä nuorelta kaverilta:
"Miten sä Hemmi voit tulla ton Peten kanssa toimeen ku se on skeittari?" Minä vastasin pojalle, että: "Noh, me ollaan Peten kanssa tunnettu noin 20 vuotta. Hyvin ollaan tultu toimeen ja uskon vahvasti, että eiköhän me ihan hyvin pärjätä tästä eteenpäinkin." Poika ymmärsi heti kuinka tyhmän kysymyksen oli kysynyt ja toivottavasti moni muukin ymmärsi luettuaan tämän.
Ajattelin siis kertoa kyseisen dialogin yhtenä esimerkkinä teille nuoremmille.
Toivottvasti tämä teksti auttaa ymmärtämään nuoria lajien harrastajia ja näin tulisisimme toimeen keskenämme paremmin tulevaisuudessa.
Peace,
Helmeri