maanantai 23. elokuuta 2010

Extreme Battle 2010!

Ensin alkuun anteeksi pyyntöni epäaktiivisuudesta. Nyt kesällä ollut älytön kiire joka paikkaan koko ajan. Nyt en opeta mitään temppua, vaan kerron hieman kisareissustani Viroon ja Extreme Battleen. Toivottavasti saan jostai hommattua kuvia ja videopätkiä.

Itse majailin Marcuksen luona Tartossa. Hänen luonaan nukkuvat aina milloin kukakin ja nytkin joka yö oli ainakin neljä ukkelia tai akkelia siinä vieressä. Käytiin paikallisissa bileissä ja tutustuin paljon uusiin ihmisiin. Mahtava meininki. Suihku oli ihan homeessa ja lattialla meni vaikka mitä kivoja kavereita.

Mutta joo kisat järjestettiin Tartossa ja meininki oli aivan huikea. Tällä kertaa myös Venäjältä oli tullut muutama ajaja paikan päälle. Itse ajattelin vain pitää hauskaa ja olla tekemättä mitään isoa, mutta tottakai mieli taas jälleen kerran muuttui kun kisat alkoivat. Itselläni meni ranit aivan putkeen ja parhaaseen raniin kuului mm tailwhip to lipside hänkkään, Briflip pyriksestä, Tailwhip fs smith isoon ledgeen, 360 heelwhip ja aivan huikeen iso tailwhip isosta gäpistä (n. 2m korkee ja 3m pitkä). Vedin siis perfectin runin eli kaikki temput meni päälle.

No viimesellä runilla ajattelin laittaa kaiken peliin ja vedin ton aivan naurettavan ison gäpin triple tailwhipillä. Siinä vaiheessa koko halli räjähti ja hullut huudot perään. Gäppi oli niin iso, että vaikka ländäs oikein, kantapäissä tuntu todella paljon. Joka tapauksessa tulipahan tehtyä hieno temppu ja palkintona olikin voitto kilpailusta.

Lopputulokset kisassa oli:

1. Helmeri Pirinen
2. Madis Kukk
3. Deeno (en muista sukunimeä)

Kun oli aika lähteä kotiin sunnuntaina, mieliala muuttui hyvin äkkiä satamaan päästyäni. Kello 21:00 lähtevä laiva oli peruttu kovan tuulen vuoksi. Lähdin siitä seuraavaan terminaaliin, koska oli vielä yksi isompi laiva jonka piti lähteä. No tottakai se oli sitten täynnä ja selvisi, että jäisin yöksi tallinnaan. Noh en lannistunut tästä ja llähdin etsimään itselleni majapaikkaa. Siinä parin tunnin ja noin kymmenen ylikalliin paikan jälkeen löysin vanhan kaupungin pikkukujilta mahtavan hostellin, jossa yksi yö maksoi vain 10e! Sinne siis samaan huoneeseen yhdessä viiden ihmisen kanssa. Aamulla hyvin nukkuneena laivaan ja siitä kotiin. OLIHAN TAAS REISSU!

En jaksa kirjoittaa nyt enempää, mutta toivottavasti löydän jostakin kuvia ja videoita.

Seuraavalla kerralla opetan Double Tailwhipin!

1 kommentti:

  1. Jos toi Deeno oli suht nuori tyyppi se oli varmaankin Deeno Lippand. Mut toi triplewhip gäppi kuulosti ihan törkeen siistiltä!

    VastaaPoista